Eteenpäin mennään, kohti joulua. Aamut ovat toinen toistaan ihanampia. Poika tuossa jo vähän motkotti, kun sanoi että "äiti, sulla on niinku joulu joka aamu, kun avaat noita sun kalenteripaketteja". Lapsen suusta kuulee totuuden :-) Ja minullahan on oikeasti joulu joka aamu. Mitä sitä näihin nukkekoteihin ja mineihin hurahtanut ihminen enää enempää voisi vaatia, kuin mahtavan joulukuun??

Torhildelle lähti Väinölän Marian ohjeilla tehty korsetti. Hän oli laittanut minulle todella kauniin rubiinin punaisen jouluornamentin. Tämä sopii mainiosti eilisen joulukuusen tähdeksi. Todella kaunis. Mun kädet vaan on niin rumat näin läheltä katsottuna. Talven pakkanen ja kylmyys ei tee hyvää hipiälle. Peittäkää silmänne käsieni osalta.

      

NK-piirin kalenterista tuli herkullisia sämpylöitä. Ne on tehnyt Tiina. Tuikku oli puolestaan tehnyt hienon peilin, jossa oli jo ehostusta varten valmiina hajuvesiä. Tuo enkelikoriste on todella kaunis. En saanut siitä kunnolla kuvaa, mutta voin kertoa sen olevan kauniin hemsukka luonnossa. (Minulla oli Tiinat mennyt sekaisin, mutta nyt on linkki oikean Tiinan sivuille.)