Taas on tullut väkerrettyä kaikkea pientä kivaa nukkekotiin. Ostin Doll House Emporiumista tuollaiset pikkulapsille soveltuvat nukkekotinuket, joilla tytär saa leikkiä (toinen on jo hukassa :( ). Tein sängyn ja pikkuhyllykön Jaanan ohjeilla, joita vähän muokkasin. Petsasin aikaisemmin tekemäni huonekalut tuollaisella tummalla lakkapetsillä. Ei pitänyt tulla ihan noin tummaa, mutta jostain syystä vaneri ja balsa imivät lakkapetsiä kuin pesusieni. Mielestäni ovat kuitenkin ihan kivoja.

Tässä näkyy jo aikaisemmin esittelemäni nukenvaunut, joihin on istutettu pikkuruinen virkattu pupu. Äitini oli säästänyt pupun jostain vanhoista tavaroistani. Se on aarteeni, koska en itse osaa neuloa enkä virkata. Pidänkin erityisesti siitä kun eri blogeissa esitelleään ihania virkkauksia ja neulottuja nukkekotijuttuja. Punotussa korissa on pikkuruinen nalle, jonka yritin ihan itse kutoa hammastikuilla. Muistuttaa etäisesti nallea, joten piilotin sen lelukoriin. Punoin myös tuon paperiroskisen itse. Otin punontatyöstä vaihekuvia, joista ajattelin laittaa ohjeen sivuilleni. Pieni punainen Jukka Hakka lelun tein sadepäivänä.

Olen ihastellut ja kuolannut Loten kenkäkaupan kenkiä, ja pitihän noita kenkiä yrittää itsekin sitten tehdä.

No sitten tein vielä kakluunin taloon, jossa aletaan varautua jo tulevaan talveen. Kaakeliuunin luukuissa on ranskanlilja-kuvio ja ne ovat avautuvaa mallia. Harmittaa vaan tuo oikeanpuoleisen uuninluukun sarana, joka liimausvaiheessa on pääsyt liikkumaan ja repsottaa nyt muutaman millin. Kunhan talon väki pääsee muuttamaan sisään laitan vielä uunipesään puita ja ensimmäisessä poltossa varmaan pesäänkin ilmaantuu nokea. Puukori on tehty jo aikaisemmin Marian ohjeilla.