Tänään sain avata peräti kolme pakettia. Luukut tulivat Titalta, Tuikulta ja Johannalta.

Tuikulta joulukuusenkoristeita kivassa laatikossa. Minä lähetin Tuikulle nukenvaunut.

Johannalta hieno puhelin eteisen pöydälle. Johannlle lähti oikealla tähtimerkillä Dollshouse emporiumin horoskooppilautanen sekä kangasta nukkekodin askarteluihin.

Ja Titalta sain ihanat ristipistotyynyt. Tämä pistely oli Titalle myös yksi uusi taito jonka hän oli opetellut tänä jouluna. Jälki olikin todella hienoa. Hello Kitty tyyny oli erityisesti 4-vuotiaan tyttäreni mieleen. Kiitos näistä, myös niille löytyy kunniapaikka nukkekodistani. Minä laitoin Titalle leivontapäivä sceneryn kokinhattuineen. (Olen tehnyt useamman samanlaisen, joten kuvassa oleva ei välttämättä ole juuri samainen kuin Titalle meni. Titan kokinhattu oli pakkauksessa näemmä mennyt vähän lyttyyn, mutta sen voi helposti suoristaa vetämällä tuosta keskeltä ylöspäin.)