Kävin Turun reissulla Biltemassa hankkimassa niitä kovin kehuttuja sytytystikkuja. Pyörittelin niitä käsissäni aikani ja päätin kokeilla josko niistä saisi jotain aikaiseksi. Koska nukkekodin lattioiden päällystäminen ei juuri sillä hetkellä tuntunut mukavalta puuhalta päädyin sahailemaan niistä jiirilaatikon ja pikkuisen askartelusahan kanssa eripituisia pätkiä. Olen jo pidempään yrittänyt etsiä keittiöön sopivaa rustiikkista astiakaappia, mutta turhaa. Niinpä sitten päädyin liimailemaan niitä palasia yhteen ja tällainen hyllykkö niistä sitten syntyi. Käsittelin hyllykön sellaisella antiikkivaha-tahnalla, johon ihastuin todella. Jälki on juuri sopivan kulunutta ja sitten sitä saa kuivumisen jälkeen kiillotettua. Laitoin hylylle kaikki hienot porsliinit, jotka olen saanut hankittua. Kyllä niitä sitten varmaan aikanaan tulee lisää kunhan tämä projekti etenee.